Sunnuntaina oli minun tyttäret lapsineen sekä osa pulison lapsista paikalla. Silloin tein ensimmäistä kertaa elämässäni lammasta. Kaikki söivät sitä hyvällä halulla ja kehuivatkin vielä. Minä itse en siitä pitänyt.Nyt kuitenkin tiedän, mitä on korjattava ensi pääsiäisenä, sillä ennen sitä ei päkää minun pöydässäni näy :-) .
Sunnuntaina oli uutteraa väkeä ja saimme puuvajan täyteen puita sekä haravoitua ison alan :-) . Kruunasimme lämpimän päivän paistamalla ulkona muuripohjalla lettuja sekä sen jälkee kipitimme saunaan ja nukkumaan. Talossa kuului vain tasainen tuhina enää yhdentoista aikaan.
Koska olen vuodenaika ihminen eli rakastan juhlapyhiä sekä eri vuodenaikoja. Juhlistan aina kaikki pyhät niihin kuuluvilla koristeilla enkä tee sitä muodon vuoksi vaan halu syntyy sisälläni. Pääsiäiskoristeita on tällä hetkellä vähän, sillä aikaisemmin suurimman osan koristeita teki lapset. Nyt me eläkeläiset vain asetamme vanhat koristeet paikoilleen ja muistelemme niitä asetellessa aikaisempia pääsiäisiä. Olen tähän vähän kuvannut koristeitani :-)
Tämä koriste on seurannut vuodesta toiseen. |
Veranta on paikka, jota mielelläni vuodenaika koristelen.Tämä kohta on ikkunoiden välissä ja aika keskeisellä paikalla.Siinä kiertää helpolla syksy, joulu, pääsiäinen ja kesä.
Pupu ovenvartijana |
Tämä tyrox pupu on vanha. Ostin sen joskus monia vuosia sitten 1.50 eurolla Tarjoustalosta. Voiko sen halvemmaksi enää tulla ja on edelleen ihan iskussa. On aina ollut ovella toivottamassa hyvää pääsiäistä. Liljoen joukossa on tipu, joka tuli aviopuolison siskon tuomassa kimpussa kaksi vuotta sitten :-)
Seinäkukat |
Tähän paikkaan tulee ripustettua talvella valo kranssi sekä nyt on tuo kori löytänyt siihen paikkansa. Sain sen viime vappuna siskoltani. Siinä oli silloin orvokkeja ja orvokit siihen vielä tiensä löytää .
Olkaa hyvä ! |
Tästä pupusta en ole varma eli olenko ostanut itse tai onko joku tuonut. Se on kuitenkin ollut muutaman vuoden verannalla tarjoilemassa vieraille suklaamunia ja karkkia.Tänä vuonna sain Lililtä hänen oman tekemänsä pääsiäisjutun , johon oli kasvatettu rairuoho. Huom. pääsiäistiput vaalean punaisia. Hieno !
Pupu ja tipu pariskunta <3 |
Pääsiäisnoita |
Pääsiäistipu |
Tämä on myös vanha. En edes muista koska sen ostin, mutta oli varmaan edullinen löytö, sillä samanlaiset olen ostanut myös tyttärilleni.
Omenapuunoksia |
Tyttäreni otti maljakkoon omenapuunoksia ja ne alkoivat kukkia. Tein itse samoin ja tarkkaan katsoessa erottaa kukat oksassa. Näin pääsiäisenä oli pakko laittaa vähän koristeita roikkumaan myös.
Joka pääsiäinen on pakko laittaa myös koivun oksia viheriöimään. Tänä vuonna oli oksissa ja niin isot silmut, että ne viheriöi saman tien.
Eläkkeellä olo on ihanaa. Voi nauttia juhlapyhistä eikä tarvitse käyttää niitä työstä elpymiseen :-)
Se on yksi eläkkeellä olon ihanuus eli joka ajalla on ihanat asiansa.