sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kesän tunnelmaa kotipihalla + kesä puuhat.

Kesä on sellaista uudistumisen aikaa.Sitä työnnetään sormet multaan ja herätetään meissä jokaisessa asuva pieni hortonomi. Minä en ole ns. hyötyviljelijä vaan rakastan kukkia. Saan hillitä itseäni etten täytä kaikkia paikkoja kukilla kesän alkaessa. Niitä on hoidettava koko kesän ja siitä syystä yritän välttää synnyttämästä tilanetta, että jokaisena päivänä menee pitkä aika kukkien huoltamiseen. Olemme nyt maalanneet terassin sekä työkalu-pyöräsuojan (puoliso on maalannut). Saattaa olla, että jossain vaiheessa maalaamme myös autotallin (toivottavasti yhdessä puolison kanssa ), mutta sitä mietitään vielä. Laitamme itsellemme aina muutaman työn joista ei tingitä ja muutama jää muhimaan. Alla vähän kuvia kukista .


Marjata alppiruusu


Rappujen reunassa on saanut komiat kukat kaksi vuotta sitten istutettu Marjatan alppiruusu, jonka sain siskoltani syntymäpäivälahjaksi.  On niin ihana.
Ruiskaunokki










Ruiskaunokit kukkivat nyt samanaikaisesti ja kauniisti peittävät vanhan kaivon renkaan. 
Viinirypäle












 Muutama vuosi sitten istutettu viinirypäle on tehnyt kaksi kertaa aikaisemminkin satoa.Tänä vuonna näyttää  tulevan ennätys sato. Kun katsoo kuvaa tarkasti niin näkee alkavat pienet tertut. Rypäleet kasvavat sormenpään kokoisiksi ja ovat oikein makeita ja hyviä. 
Mansikka kukkii








Mansikkaa ei ole paljon,mutta kukkii hyvin .
Toivottavasti ei vene matkat pilaa sadon korjuuta.
Kaunis Iiris 













Talon reunassa on pitkään kasvannut Iris ja vähän sitä keväällä kuritimme ja nyt on kaunis ja siisti pihan koriste.
Amppelimansikka












Hyvät ystävät kävivät kylässä ja toivat amppelimansikan tullessaan. Paljon on kukkia ja paikan pitäisi olla sopiva eli odotellaan maistiaisia.
Helsingistä tänne muuttanut









Saimme viime keväänä puolison siskolta paljon perennoja joita olen ripotellut eri paikkoihin.  Yhden löysin tänään kukkivana.Nätti. Nyt on vielä pieni, mutta kyllä se siitä kasvaa.
Maljaköynnös Mandevilla











Aina on kokeiltava jotain uutta ja tänä vuonna sai oven pieli purkki tämän Maljaköynnöksen,joka kukkii valkoisin kukinnoin ja pitäisi jatkua koko kesän. Kukka on todella kaunis vaikka kuvassa ei ole oikeuksissaan. Kukan löysin hakiessamme multaa Hong kongista .
Surffina








Terassikukkina tänä kesänä surffina. Olimme myöhässä vähän ja jouduin vaihtamaan kerrotun petunian tällaiseen kukkaan. Samalla jätin myös pelargooniat pois ja laitoin myös surffiinat laatikkoihin :-) . Kesä näyttää. Riskit ovat suuret, sillä suunnitelmissa on paljon veneilyä. 
Orvokkeja seinäamppelissa








Meillä on paljon orvokkeja ja niitä on myös tässä numerokyltin alla olevassa seinäamppelissa. On kiva testata kestääkö ne koko kesän.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kesä omistettu ainoastaan eläkepäiville





Tällaisen lähetyksen toi aamujuna mummilaan :-) . Voiko kesä enää tästä parantua, kun saa hoidella aina välillä pieniä murusia, he kyllä huolehtivat siitä, että mummi ei sammaloidu. Aamutuimaan on ilmeet vähän tuimina, vaikka matka onnistui hyvin. Veneellä ajeltaessa kyllä ilme lientyi.



Olen nyt päättänyt viettää vain eläkepäiviä koko kesän . Palaan syksyllä myös tekemään välillä työpäiviä, mikäli työtä on tarjolla . Niin tai näin nyt nautin tästä täysillä. Puuhaa on paljon ja suunnitteltu erilaisia venematkoja, teatteria ym.

Edessä on vielä useampi lapsen lapsen hoito sessiota ja toivotaan vaan, että kaikista selvitään kunnialla. Maanantaina lähdemme kohti Helsinkiä, jossa meitä odottaa aavistuksen verran ennakkoluuloinen tappisilmä.

Tässä kotipihassa löytyy myös monta haastetta, joita on kesän aikana toteutettava. Ensi talven puut on pilkottu eli nyt voi pilkkoa vain pikkuhuljaa omaksi ilokseen seuraavaa talvea varten. Suihkuallas on vaiheessa, mutta on jo kaivettu maahan ja ympärys vain laittamatta. Tunnen itseni niin onnekkaksi, kun on niin paljon asioita joita voi tehdä.
Odotan kovasti oikein kunnon veneilykauden alkua , joka starttaa 15.6 :-) ja toivotaan, että tämä kesämenisi ilman suuria haavereita. Kesä on vaan niin parasta aikaa .