sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Riippumaton tarina

Puolisoni sai syntymäpäivälahjaksi riippumaton kuusi vuotta sitten. Nyt sitten reilun kuuden vuoden kuluttua se on korkattu ja hyväksi havaittu. Tarkoitus oli ottaa kuva, jossa ensimmäinen keinuja keinuu. Asia ei vaan onnistunut, sillä alue ei ollut vielä kunnolla raivattu ja siellä oli keltaisia kiukkuisia muurahaisia , joista yksi puri pientä keinujaa. Niin siis siinä kohtaa heitettiin kamera syrjään ja pyrittiin lohduttamaan prinsessaa. Näitä aina sattuu vaikka maalla onkin niin mukavaa.


Riippukeinu  
Tässä keinussa kelpaa köllötellä . Oikein kuumana kesäyönä voi ottaa täkin alle ja tyynyn sekä toisen peiton päälle ja nukkua koko yön siinä. Nähtäväksi jää kuka on ensimmäinen rohkea ja peloton nukkuja.
Alla olevassa leikkimökissä on riittänyt käyttöä kesän mittaan. Sinne menee niin tytöt kuin pojatkin leikkimään mielikuvitusleikkejään. Enpä tiedä mitä oli tänään pikkuherran päässä liikkunut, kun osa tavaroista oli heitetty ikkunasta ulos :-) . Ovesta on puuttunut pitkään kahva. Tänään on ollut toimelias päivä ja myös kahva löysi paikalleen. Vähän taisi tulla alas asennettua, kun ei raaskinut prinsessan koristeita tärvellä . Nyt kelpaa ovesta astella sisään.


                                             
Lasten kesätalo

Ovenkahva asennettu

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kesän ihmetyksiä ja kesätöitä

Olen varmaan aikaisemminkin miettinyt, että rakastan kukkia ja tuonut se esille. Koska ne merkitsevät minulle paljon, niin seuraan niitä aina. Tämän kesän ihmetys on ollut orvokit, jotka jaksavat pysyä kauniina, vaikka ollaan jo pitkällä heinäkuussa. Yleensä minulta on orvokit joutunut kukkien hautausmaalle jo kesäkuun alussa.


                                     
                                          
Kauniina kukkiva orvokkikori   

Olen saanut ystävältäni kuuliljan, joka on lähtenyt hyvin kasvamaan. Siinä on poikkeuksellisen kauniit kukat.
Kuvassa kukka ja lehdet eivätihan pääse oikeuksiin. Kukassa ei ole mitään ruskeaa vaan ruskea on kukan takana on kanto, jota kukka maisemoi pois.

                                                                             
Kuulilja, ensimmäinen kesä






Pihassamme kasvaa tuoksuvatukka, jonka leikkaamme aina keväällä ihan maan tasalle. Pitäisi leikata jo syksyllä, mutta usein syksy on niin märkää ja vatukka täydessä kasvussa eli jää aina vaan kevääseen.
Nyt kyllä alkukesä vaikutti siten, että kukat jäi tulematta , mutta on oikein kaunis pensaana,

                                                                       
Tuoksuvatukka

Nyt päädyimme vähän tinkimään veneilystä ja hyödyntämään kauniin kelin pesemällä matot. Sain idean ystävältäni, sillä olin ajatellut,että tällaisia mattoja ei voi pestä. Puolisoni surautti ne painepesurilla hetkessä ja ovat nyt kuivumassa. Tuntuvat kuivuvan hyvin ja ovat pysyneet ihan kuosissa. Samoin ei käynyt kotoa muuttavan pojan matolle, elllei sitten tulos parane, kun on kuiva. Nyt tuntuu mukavalta, kun on matot pesty. On vähän häirinnyt mieltä se, että ei ole saanut niitä pestyä, vaikka eivät niin hirveen likaiset ollutkaan.
                                                                                       
Matot kuivuamassa

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

KESÄLOMA OSA 1 JA JUHANNUS

Olen tehnyt sen verran paljon talvella töitä, että on oikeasti vähän loma fiilistä. Paljon on puuhaa ja ohjelmaa. Kesään kuuluu aina vanhalla veneellä putputtaminen ja siihen tulee aina erilaista väkeä mukaan. Tässä ykkös osassa on mukana kulkenut tyttäret perheineen ( siihen joukkoon kuuluu nopsjalkaista väkeä eli 10 vuotias, 8 vuotias, 7 vuotias, 11/2  vuotias ja yksi vuotias). Vene ei ole mikään huvijahti, mutta aina on sopu tilaa antanut. Veneessä tuli nukuttua kesäloman ensimmäisessä osassa jo monta yötä .
Pikkuinen tappisilmä oli myös mukana kaksi päivää ja hän ei kyllä ollut paikallaan muuta kuin nukkuessaan. Omat haasteet on tuollaisen pienen ihmisen kanssa veneolosuhteissa. Ihan kesä, ihana loma !



Juhannuspöytä

Juhannuspöydällä on liina oltava, vaikka  tuuli niin, että ei meinannut tukka päässä pysyä. Söimme urheasti kuitenkin ulkona uusia perunoita, kanaa, juuri savutusuunista otettua kalaa, salaattia, silliä jne. Ruoka maistui hyvältä, mutta siinä vaiheessa ei enää tullut kuvattua. Jonnan tuoma pioonikimppu oli tosi kaunis ja kesti vielä viikon veneessä. Lili onkii siinä pöydän takana.
Onkijat







 Eemil auttoi pientä serkku tyttöään kalastamisessa. Lili sai tosin monta kalaa ja oli aivan innoissaan. Kalastus loppui siihen , kun ongen siimat oli niin sekaisin, että niitä ei saanut enää selvitettyä. Aika hienona neiti kalasteli.
Grillaus










Grillaaminen oli vaikeaa, kun tuuli meinasi sammuttaa koko grillin. Justin toimi grillimestarina. Jonna ja Thomas tarkkailevat takana tilannetta.
Veneen kokoamista











Viihdykkeeksi lapsille hankittiin kumivene, joka ei paljon ensi innostuksen jäkeen enää jaksanut kiinnostaa. Alkuun se tuotti kyllä paljon iloa. Jenni siinä laiturilla kasaa airoja.







Eemil soutelee

Eemil oli reipas soutaja ja teki pitkiä matkoja noin pienellä veneellä. Hän souti myös laiturin alta ym. pieniä metkuja, jotka sopivat Eemilille. 
Lili  pääsi mukaan matkalle












Lili sai myös kyydin, mutta ei ollut oikein mieleinen, sillä häntä vähän pelotti soudella pitkälle ja taisi myös vähän harmittaa, ettei saanut itse soutaa :-)

Eemil menossa uimaan









Kaiken kylmyyden keskellä Eemil kävi, joka päivä uimassa vaikka vesi taisi olla 13 asteista enimmillään. Hän ei vain kastanut vaan ui pikiä aikoja, niin että hänet oli määrättävä ylös vedestä.
Innokas uimari











Hän ui jopa veneen ympäri,mikä oli kyllä tuolla kelillä aikamoinen suoritus. Onneksi veneen sisällä lämmitys pelasi ja saatiin poika lämpimäksi. 
Pelimies












 Anton on innokas pelimies ja on siinä kyllä tosi taitava. Hän on myös innostunut veneistä ja tuntee niitä paljon. Hän oli aina tarkistamassa vieras sataman veneet. Koska oli niin kylmä niin katsoimme muutaman Potterin DVD:n.
Matkalla Hankoon










Teimme myös matkan Hankoon ja vaikka olikin viileää, niin aurinko paistoi ja tarkeni hyvin istuskella ulkona sillä oli aivan tyyni sää. Sielu rentoutuu, kun istuskelee veneen perällä. Ruokailimme Hangon kasinolla ja vietimme yön vierassatamassa.






Hangon rannikolla