maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kesäkukkia ja vähän ajatuksia hääjuhlasta

Puolisoni tytär vihittiin joulukuussa 2015 ja  olimme todistamassa kaunista tapahtumaa Turun maistraatissa. Menimme vihkimisen jälkeen syömään Svarttelle ja siinä yhteydessää sovimme, että sukulaisille pidetään juhlat kesällä Miilumetsässä. Kevään kuluessa päiväksi muotoutui 13.6.15 ja kutsut lähetettiin. Kesäkuun alusta asti on oikeastaan kaikki ylimääräinen aika käytetty häävalmisteluihin , jotka sitten huipentuivat viime viikonloppuun. Sää  suosi meitä täydellisesti  ja juhlat toteutuivat ulkona, kuten oli tarkoituskin. Morsiamen sisko toimi seremonia mestarina ja hoiti asian täydellisesti. Minä vastasin ruuasta ja minun apuna oli vävyni ja melkein vävyni. Heidän apu oli korvaamatonta. Myös tyttäreni kantoivat kortensa kekoon. Näiden nopsajalkaisten ja ahkerien apurien avulla kaikki onnistui yli odotusten. Ruokaa oli riittävästi ja ihmiset tuntuivat oleva hyvällä tuulella sekä kaikki maistui. Seremoniamestari oli tehnyt leikkimielisen visan nuorelle parille, mikä toi hauskan yhteisen hetken juhlaan. Saappaanheittokisa oli myös suosittu. Saapasta heitettiin sarjoissa miehet, naiset ja lapset. Koska olin hyvin kiireinen juhlan ajan, niin minulla ei ole kuvia varsinaisista juhlista, mutta otin seuraavana päivänä muutaman kukka kuvan, joiden pohjalta on helppo palauttaa vuoden aika mieleen vielä vuosien kuluttuakin.Hääjuhla oli onnistunut ja lopputuloksena on hyvä mieli :-). Hääkuvia otettiin kyllä paljon ja varmaan jossain vaiheessa niistäkin jotain kirjoittelen.

Pihan koristeita
 Oli hyvä vuodenaika, kun luonnon kukat ovat parhaimmillaan. Olimme keränneet kukkia koristamaan ympäristöä . Tässä kohtaa on jo iso teltta ja pöydät purettu ja muutama penkki enää odottaa siirtämistä. Olen saanut maitotonkan ystävältäni viime kesänä.
Pallkokukka









Olen kolme vuotta sitten kaivannut tällaisen kukan sipulit maahan. Kaksi vuotta on kasvanut noin viisitoista senttiset vihreät osat, mutta sitten ne ovat vain päässeet kuivaamaan. Nyt tuli voitto kotiin eli kukka kukkii tällaisilla palloilla. Ihana.
Alppiruusu









Pelastin kaksi vuotta sitten alppiruusun joutumasta kukkien hautausmaalle. Ensimmäisenä vuonna siinä ei ollut kukkia. Viime kesänä pari kukkaa. Nyt siinä on joka oksan päässä kukkia  ja sain siitä pöytäkoristeetkin tehtyä.
Alppiruusu









Tämä on sama alppiruusu. Se on jokseenkin vino ja oksat ovat kasvaneet pitkin maata. Ovat puurunkoisina niin jäykkiä, että niitä ei saa niputettua vaan on annettava vain olla :-) . Kaunis se on näin kukkivana. 
Marjatan alppiruusu










Marjatan alppiruusu, jonka sain siskoltani neljä vuotta sitten ei ehtinyt vielä ihan täyteen kukkaloistoon. Kukka on vaaleanpunainen ja aukesi kuitenkin sen verran, että toi mielyttävää pehmeää väriä ympäristöön. 
Petunia









Alapihan patio on saanut koristuksekseen kauniin liilan riippupetunian. Toivotaan, että kestää siinä kesän yli. 
Iiris











Iirikset ovat tuoneet sinistä pirteyttä kesän kukka väriloistoon.
Ruiskaunokki












Ruiskaunokki peittää kaivon hyvin ja on hauska väripilkku. Kuvassa kukka ei näytä tulevan edukseen. 
Suihkuallas












Viime syksynä maahan kaivettu suihkuallas on taas vähän paremmin istunut ympäröivään luontoon. Projekti jatkuu. 
Syreeni











Syreeni kukkii ensimmäisen kerran näin runsaalla kukinnolla. 
Orvokit












Orvokit ovat pitäneet tästä viileästä kelistä ja jaksavat kukkia todella paljon. 
Etupihan terassi kukkia













Etupihan terassia koristaa puolison valitsemat amppelit. Ovat tosi kauniita.                       









  

    Hääjuhlan yhteydessä puolison sisar toi myös kukkia emännälle. Tämä on todella söötti
asetelma, jota on vaike kuvata siten, että sen kauneus tulee kunnolla näkyviin. Tosin puolisoni tai hänen Mirkka tyttärensä osaisivat kuvata sen, mutta tämä on minun blogini ja pyrin aina itse kuvaamaan kuvat :-) . Tosin lainaan silloin, kun minulla ei ole kuvia jostain tapahtumasta .
   
Kukkakori