maanantai 30. syyskuuta 2013
Syksyssäkin on sitä lumoa
Olen viime päivinä saanut uuden kimmokkeen liikuttaa itseäni , toisinaan myös miestäni ja miltei aina Hupe koiraa, pitkin metsäteitä. Olen kahtena viime kertana yltänyt 8 kilometrin lenkkiin, josta olen niin tohkeissani ja innostunut. Olin jo ajatellut, että en koskaan liikuttaisi itseäni tuollaisia matkoja. Tällaiselle huono kuntoiselle ihmiselle siitä tulee mahtava fiilis. Olen myös miettinyt, että vaikka kesä on lempi aikaani niin en luopuisi syksystä ja talvesta enkä keväästä sellaisina kuin ne suomessa ovat eli en halua viettää eläkepäiviä millään aurinkorannalla, muuta kuin pienen piristävän loman verran. Nyt tuntuu siltä, että tämä 50% työ on juuri sitä mitä kaipaan. Se saa minut liikkeelle monella tapaa.
lauantai 28. syyskuuta 2013
Työasiaa
Tuossa elokuun loppupuolella pähkäilin, että saanko mitään työtä syksyllä, sillä haluan määrällisesti tehdä vain vähän :-) . Minulle on käynyt hyvin eli olen nyt 50% työssä joulukuun puoleen väliin saakka ja olen oikeastaan ollut jo neljä viikkoa . Tämä tuntuu hyvältä ja tekee vapaa-aikaan tosi kivan säväyksen. Joulukuun puolessa välissä pidän kahden ja puolen kuukauden paussin, sillä haluan viettää joulua ihan rauhassa ja tammikuussa lähdemme matkalle. Talo ja koiravahdinkin olemme saaneet eli kaikki on järjestyksessä. Nyt pitää vain yrittää saada kuntoa kohotettua, jotta jaksaa sitten reissussa kulkea ja katsella.
Metsäretki
Tässä starttaamme ensimmäiselle pienemmälle metsäretkelle. Ilma suosii meitä. Valokuvaaja puuttuu kuvasta eli Hannu oli varsinainen retken johtaja ja tien näyttäjämme.
Retki ilman eväskoria ei ole mikään retki. Tässä pysähdyimme ja nautimme pienen välipalan. Ei voi syyssää tämän kauniimmaksi enää muuttua.
Puolukat ovat jo kypsiä ja löysimme myös sieniä. Tässä kävelemme metsätietä, joka on aina mukava piristys :-) kivisten polkujen jälkeen .
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)